E220 - Rikkidioksidi

Toiminnot: Hapettumisenestoaine, Säilöntäaine

Rikkidioksidi -SO2- on väritön, pistävänhajuinen, ärsyttävä ja syövyttävä kaasu. Se on rikin ja hapen yhdiste, jota syntyy muun muassa rikin tai rikkipitoisten aineiden palaessa, esimerkiksi eräitä fossiilisia polttoaineita käytettäessä sekä tulivuorenpurkausten yhteydessä. Kivihiiltä poltettaessa kaikki kivihiilen sisältämä rikki hapettuu rikkidioksidiksi. Rikkidioksidi esiintyy ulkoilmassa hiukkasina tai kaasumaisena aerosolina.Rikkidioksidia pidetään ongelmallisena ilmansaasteena, koska se reagoi herkästi veden kanssa muodostaen rikkihapoketta -SO2 + H2O → H2SO3-, joka muuntuu edelleen rikkihapoksi H2SO4 tai sulfaatiksi eli rikkihapon suolaksi SO42−. Rikkihappoa liukenee pilvien sisältämiin vesipisaroihin, jotka satavat alas maaperää ja vesistöjä happamoittavana ja rakennusmateriaaleja syövyttävänä happamana sateena. Hapan sade syövyttää myös erilaisia materiaaleja sekä aiheuttaa haittaa ihmiselle ja muille eliöille. Rikkidioksidi on vesiliukoista, ja sen takia suurin osa hengityselimistöön joutuneesta rikkidioksidista jääkin ylähengitysteiden kosteisiin limakalvoihin. Osa siitä kuitenkin päätyy keuhkorakkuloihin asti, ja aiheuttaa kudosvaurioita. Se ärsyttää hengitysteitä ja suuria keuhkoputkia. Tyypillisiä äkillisiä oireita ovat yskä, nuha, hengenahdistus ja keuhkoputkien supistuminen. Erityisesti astmaatikot ovat herkkiä rikkidioksidille, ja pakkanen pahentaa rikkidioksidista aiheutuneita oireita. Rikkidioksidi aiheuttaa myös silmien ärsytystä. Pitkäaikainen altistuminen rikkidioksidille vaurioittaa hengitysteiden lisäksi hammaskiillettä.Rikkidioksidi vaurioittaa suurina pitoisuuksina puiden lehtiä ja neulasia. Rikkidioksidipäästöillä on toisaalta huomattava ilmaston lämpenemistä hidastava vaikutus, koska rikkihappo- ja sulfaattihiukkaset viilentävät ilmakehää. Puhdistusmenetelmät ovat kehittyneet viime vuosikymmenien aikana, EU on päätöksillään pyrkinyt vähentämään rikkidioksidipäästöjään mahdollisimman paljon, ja esimerkiksi Suomessa rikkidioksidipäästöt ovatkin vähentyneet tehokkaasti. Nykyään Suomen rikkidioksidipäästöt ovat enää noin kymmenes siitä, mitä ne olivat 1980-luvulla.Rikkidioksidin CAS-numero on 7446-09-5. Rikkidioksidia käytetään elintarvikkeiden säilöntäaineena ja sen merkintä tällöin on E220. - Wikipedia

Liiallisen altistumisen riski

EFSA:n arviointi: Scientific Opinion on the re-evaluation of sulfur dioxide -E 220-, sodium sulfite -E 221-, sodium bisulfite -E 222-, sodium metabisulfite -E 223-, potassium metabisulfite -E 224-, calcium sulfite -E 226-, calcium bisulfite -E 227- and potassium bisulfite -E 228- as food additives (2016-04-14)

Suuri ylialtistumisen riski
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on todennut, että joillakin väestöryhmillä on suuri riski kuluttaa liikaa lisäainetta E220 - Rikkidioksidi.

Arvioidaksesi altistumistasi lisäaineelle E220 - Rikkidioksidi, voit selata sitä sisältävien tuotteiden luetteloa. Katso alla olevaa luetteloa tuotteesta, joilla on E220 - Rikkidioksidi tunniste.

  ImeväisetTaaperotLapsetNuoretAikuisetVanhukset
  < 11 - 23 - 910 - 1718 - 6465+
Useimmat ihmiset
(yli 50%)
Ryhmät, joissa yli 50% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)Ryhmät, joissa yli 50% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)Ryhmät, joissa yli 50% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)Ryhmät, joissa yli 50% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)Ryhmät, joissa yli 50% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)Ryhmät, joissa yli 50% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)
Jotkut ihmiset
(yli 5%)
Ryhmät, joissa yli 5% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)Ryhmät, joissa yli 5% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)Ryhmät, joissa yli 5% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)Ryhmät, joissa yli 5% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)Ryhmät, joissa yli 5% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)Ryhmät, joissa yli 5% jäsenistä ylittää hyväksyttävän päiväsaannin (ADI)

Hyväksyttävän päiväsaannin (ADI) ylittymisen riski : Hyväksyttävän päiväsaannin (ADI) ylittymisen riski

Nimet: Anhydride sulfureux, Dioxyde de soufre

Maa: Suomi - Näytä kaikki vastaavat tuotteet koko maailmasta